Psykologiaa työnarkomaaneille

Ei se, etteikö kotitöitä kuuluisi joskus tehdä, mutta se, että vain paetaan siihen työn touhuun. Pahimmillaan asenne on kokonaan se, että työt vaan pitää tehdä koska...

...todellinen perustelu on piilotettu ja esitetään järkevän kuuloisena, vaikkei se sitä oikeasti olisi. Kulissien takana jompi kumpi tai molemmat yrittävät suorittaa "hyvää parisuhde- tai perhe-elämää" täydentämällä sitä ainaisella puurtamisella. Ja yleensä siinä vaiheessa, kun kulissit romahtavat, seuraa ankaraa riitelyä. Riitelyn jälkeen joko erotaan tai luodaan uudet, vielä vaikeammin tuhottavat kulissit.


Hektisyys saa mielen sekaisin

Näinä aikoina on kiusallisen helppoa hukuttautua johonkin sijaistoimintaan tai päämäärättömään nettiselailuun, mikä on luontainen, joskin monesti haitalliseksi koituva reaktio paineisiin. Yhteiskunta on murroksessa, alat muuttuvat, työpaikat ovat tiukassa, töihin jääneet raatavat selkä vääränä ja ihmisten olisi uudelleenlöydettävä jokin yhdistävä arvomaailma. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma, ja se ahdistaa. Pitäisi jotenkin tuntea olevansa jotain, mutta keinot merkityksettömyyden tunteen torjumiselle ovat monin paikoin "hakusessa" tai jopa vahingollisia.

Paljon puhuttu masennus on yksi ilmentymä tilanteesta, jossa ihminen joutuu jonkun tragedian tai pitkäaikaisen stressin painamana "kelaamaan" itseään. Yleisin ihmisten tekemä virhe onkin odottaa terapialta "pahan mielen poistoa," kun he kovan paikan tullen sellaiseen hakeutuvat. Hyvässä terapiassa kuitenkin keskitytään itse ongelmiin, ei niinkään "oireisiin." Ongelmat ovat usein itseltä kiellettyjä traumoja tai muistoja, joiden avaaminen on kuin isku sydämeen. Tässä mielessä terapeutilta saatetaan toisinaan vaatia jämäkkyyttä, koska mielen toiminnan läpikäyminen aluksi voi tuottaa "potilaalle" suurtakin kärsimystä. Joskus tunnelukot voivat kuitenkin olla niin haitallisia, että niiden avaaminen ja työstäminen jää ainoaksi keinoksi estää myöhemmät ongelmat ja korjata nykyiset.