"Sydäntämme" ei ole luotu nykymaailmaan

"Tapamme haluta tietynlaisia vastakkaisen sukupuolen yksilöitä ei ole täysin tahdonalaista, vaan evoluution vuosituhansien aikana meille muodostama funktio."


Kokemattomia kartetaan sekä työmarkkinoilla että sukupuolisuhteissa, mukanaan sama paradoksi: kokemattoman mahdollisuudet "saada kokemusta" kapenevat. Tietyssä iässä pitäisi jo olla tai osata jotain kirjoittamatonta, jota "erityislapset" saavat etsiä tai tavoitella pitkälle aikuisuuteen. Ongelma on todellinen, vaikka keskustelu siitä on usein sukupuoltenvälisen sodan kärjistämää, eikä pohdi asiaa objektiivisesti, saati edes molempien sukupuolten kannalta.

Vastikään perustetussa Poikien Puhelimessa yksi yleisimpiä kysymyksiä on "mistä voisin saada naisen." Pojat ovat täysin hakoteillä maailmassa, joka ei enää tarjoa perinteisiä keinoja "osoittaa rohkeutta," kuten vaarallisen eläimen tappaminen. Vaistomaisesti pariutuminen kuitenkin perustuu siihen, että mies on se vahvin osapuoli, vaikka nykyaikana rooleja yritetäänkin rikkoa "uuden ihmisyyden" nimissä.


Ihminen on egoismistaan huolimatta osa luomakuntaa, apinan perillinen, joka ei voi loputtomiin kieltää itseltään tätä "luonnonvalintaa." Sen sijaan asian esittämisen pitäminen loukkauksena on defenssiä puhtaimmillaan, samoin kuin väkinäinen yritys jakaa elämä "ihmisiin" ja "eläimiin." Mielestäni tällainen lähestymistapa antaa luontevimman selityksen sille, miksi puheet ovat ristiriidassa tekojen kanssa.

Vaarallisinta miehelle on erehtyä palvomaan romantiikkaa minkäänlaisen "rohkeuden" kustannuksella. Tällöin hän joko päätyy suhteeseen, jossa nainen nääntyy miehisen vastarinnan puutteeseen, tai joutuu muuten pettymään naisista luomaansa kuvaan. Toki on suhteita, joissa mies on onnistunut kiertämään pariutumisen "luonnonvalintaa," mutta pääsääntöisesti hänen tulisi olla sekä kova että tunne-elämältään tasapainoinen.

Harva yksilö kuitenkaan täyttää tätä tilaa, jossa hän olisi sekä rohkeudellaan naisia sytyttävä että samalla hyvä isä. Monen naisen murhe onkin, että heidän on valittava machoilevien ääliöiden ja kädestä talutettavien hissukoiden väliltä. Kumpikaan ei johda tyydyttävään lopputulokseen, vaan monen kohtalona on turhautuminen "sen oikean" etsimisessä.


Miehet ovat kadottaneet "voimannäyttämisen" elementit ja päätyvät hapuilemaan sentimentaalisuuden sekamelskassa. Naiset ovat vastaavasti menettäneet "hyvät isäehdokkaat" eivätkä saa juuri keneltäkään täyttymystä tarpeilleen. Jatkuva huutelu siitä, että "kukaan ei rakasta mua" tai "mä jäin yksinhuoltajaksi" on vain oire siitä, millä tavalla nykytilanne turhauttaa molempia sukupuolia parin etsinnässä.

Tapamme haluta tietynlaisia vastakkaisen sukupuolen yksilöitä ei ole täysin "tahdonalaista," vaan evoluution vuosituhansien aikana meille muodostama funktio. Jos nykyisenlainen "sivistys" on ollut olemassa vain satoja vuosia, on vaikea kuvitella tämän muuttuneen näin lyhyessä ajassa.

Sen sijaan, että likaisimme seksuaalisuuttamme, olisi terveempää terapoida nuoria edes tiedostamaan tämä tukahdutettu ja alitutkittu puoli itsestämme. Ja kenties elämään terveemmin tosiasioiden kanssa. Romanttisen nonsensen aika on ohi. On aika tutkia elävää elämää tieteellisesti ja auttaa ihmisiä sen mukaisesti.

Eläköön kapitalismi

Julkisten palvelujen ylläpito ja yksityistämisen lykkääminen ovat ajan haaskausta. Mikään hallitus ei voi tietää niin paljoa ihmisten palvelutarpeista, että esim. elintarviketuotannon sosialisointi olisi oikeutettua. Määritellään kuitenkin ensiksi "julkisen" ja "yksityisen" palvelutarjonnan erot:


* Julkinen on kunnan tai valtion verorahoilla ylläpitämää palvelua. Osa sinunkin työ- ja muusta verosta menee tällöin palveluun, jota et mahdollisesti käytä. Ja koska rahoitus tulee eduskunnassa päätettynä könttäsummana, palvelun kyky vastata kysynnän vaihteluihin ja siten palvella on heikko (esim. Suomen julkinen terveydenhuolto).

* Yksityinen on vapaaehtoisesti toimivan yrittäjän palvelua, jonka laajuus ja rahoitus joustavat palvelun käytön, ei "poliittisen ideologian" mukaan. Maksat vain siitä jota todella käytät, eikä senttiäkään hassata turhuuksiin. Kysyntäjouston takia myös palvelun laatu ylittää julkisen palvelutuotannon.


Näistä yksinkertaisista faktoista huolimatta ihmisillä on tapana monimutkaistaa asioita enempää kuin on suurten massojen kannalta tähdellistä. Esim. yhtäkkiä terveydenhuoltoa ei saisikaan yksityistää, koska muuten "terveydenhuolto kaupallistuu ja ihmiset jäävät ilman hoitoa." Toivon sydämestäni, että tällaisen mielipiteen esittäjät kelaisivat, mitä vääryyksiä julkinen palvelumalli jo itsessään tuottaa yksityiseen verrattuna.

Idioottikin tajuaa yllä tehdyn vertailun jälkeen, että asia on nimenomaan päinvastoin. Pakkorahoitettu julkinen "terveydenhuolto" itse asiassa tappaa ihmisiä leikkausjonoihin. Yksityisellä kysynnän kasvuun reagoidaan heti ja potilaat saavat aina hoitonsa. Jos epidemian taas kohtaa julkinen sektori, potilaita tapetaan tietoisesti "oikeudenmukaisemman palvelumallin" nimissä.


Vapautta ja vastuuta

Liberalismi nostaa esille monia tällaisia "näkymättömiä vääryyksiä," joiden puheeksi ottaminen ilman mitätöidyksi tai arvostelluksi tulemisen uhkaa on melkein mahdotonta. Aate kuitenkin korostaa kylmää järkeä, eivätkä liberaalit alennu viettipohjaiseen tunneargumentointiin kuten useimmat valtavirran poliitikot. Loppujen lopuksi vain tuloksilla on merkitystä, ei aatteilla. Jos kapitalismi ja vapaus tutkitustikin lisäävät hyvinvointia monessa suhteessa, miksi siitä yhä kiistellään?

Ehkä ainut kiistelyn aiheuttaja on se, että jotkut poliittisten instituutioiden lellikit saattavat kärsiä talouden vapauttamisesta, minkä vuoksi he ovat valmiita vaikka propagandaan pitääkseen vääryydellä hankitun etulyöntiasemansa. Vapaassa markkinataloudessa kukaan ei ole millään tavalla "erityistapaus," vaan menestys on puhtaasti kiinni ihmisen kyvystä miellyttää lajitovereitaan. Jossain vaiheessa valtioista tuli viattomien kansalaistensa holhoajia, minkä seurauksena työllisyys on laskenut dramaattisesti.

"Hyvinvointivaltion" nimissä pilalle säännellyt työmarkkinat eivät enää tarjoa nuorille mahdollisuuksia. Ammattiliitot lobbaavat poliitikkoja säätämään aina vain paskamaisempia lakeja, joilla työmarkkinat on jaettu sisäpiiriläisiin ja ulkolaisiin. Tämä on romuttanut myös yrittäjyyden kannustimet, kun toiminnan laajentamista ja henkilökunnan palkkaamista säädetään kymmenillä pykälillä, joista yhdenkin täyttymättä jääminen voi johtaa vakaviin seurauksiin. Eläkepommin ohella tämä on ehkä merkittävin syy siihen, miksi Suomea uhkaa köyhtyminen.

Mielestäni oikeudenmukaisuus-argumenttia tulisikin tarkastella uudelleen. Tarkoitetaanko oikeudella sitä, miljoonien ihmisten elämästä päätetään kymmenhenkisellä fundamentalistiparlamentilla, vai sitä, että palvelut muotoutuvat markkinoilla, siis kokonaan asiakkaiden ehdoilla?