Rautatieliikenne on aikanaan ollut nykyistä yleisempää, kun yksityisautoja oli vähemmän ja "lättähatut" hoitivat myös pienempien asuinalueiden liikennettä. Kiskot eivät silti ole hävinneet, ainakaan täysin, vaikka monella vanhemman polven kulkijalla lienee muistoja Dm6 ja Dm7-junien kultakaudesta.
Lättähattujen palveluskausi päättyi 80-lukuun, kun alun perin suuri lähiliikenneverkosto oli jo pidemmän aikaa ollut tappiollista. Muun Suomen henkilöliikenne jäi lopulta kaukoliikenteen pikajunien ja InterCity-viritelmien varaan. Nykyinen, pääkaupunkiseudun lähiliikenne ulottuu Helsingistä Karjaalle länsisuunnassa, ja pohjoissuunnassa Riihimäelle.
Veturit kulkevat
Modernit sähköveturit eivät päästä stereotyyppistä "tshuk" -ääntä, vaikka edelleen se liittyy lasten junaleikkeihin. Junan lähtiessä tuon äänen haluaakin usein kuvitella mielessään. Suomessa ei höyryvetureita enää tietääkseni käytetä kuin museoajeluissa.
Lähiliikenteen sähköjunat, joiden kyydissä minäkin suoritan koulumatkani, vaihtelevat mukavuudeltaan sen mukaan, minä aikakautena ne on rakennettu. Ns. Rantaradalla, joka siis käsittää Helsingin ja Turun välisen liikenteen, ajetaan useimmin Sm1- ja Sm2 -sarjojen junia. Nämä on rakennettu Valmetin Tampereen lentokonetehtaalla vuosina 1968-81.
Pääradalla puolestaan tapaa jo uudempaa Sm4-junaa, jota on 90-luvun lopusta vuoteen 2005 rakenneltu ulkomailla. Jälkimmäiset kulkevat raiteissa sulavammin ja nopeammin, kun taas etenkin Sm1-junat kolisevat ja heiluvat, pääsemättä lainkaan 160 km tuntinopeuteen.
Ongelmia
Kärjistäen voisi jopa sanoa, että sähköveturit ovat säälle herkempiä kuin aikaisemmat höyry- ja dieseljunat. Ei ole kuin muutama päivä siitä, kun uutisissa luki ukkosen sekoittaneen koko junaliikenteen. Junien ongelmilta on tuskin välttynyt kukaan, joka vähänkin säännöllisesti joutuu ostamaan junalipun. Omasta kokemuksestani tiedän tilanteita, jotka joskus ottavat pannuun, vaikkei oma liikkumiseni olekaan sidottu tiukkoihin aikatauluihin.
Myöhästely. Tämän tietävät kaikki. Aina on löytynyt mitä kummallisimpia selityksiä sille, että junat eivät kulje ajallaan eivätkä aikataulut aina vastaa totuutta. Toisaalta aikataulut ovat tiukentuneet nopeuksien kasvaessa, mutta Suomen oloissa on turha kuvitella sähköjunan olevan myrskynvarma. Pahin kokemani myöhästyminen on ollut 20-30 minuutin paikkeilla aikataulusta.
Hidastelu. Veturinkuljettaja saattaa joskus jarrutella, tai sitten rataosuudessa tai junassa on vikaa, mikä on vähintään yhtä ärsyttävää kuin myöhästyminen ja aiheuttaa sitä.
Pysähtyminen keskellä ei mitään. Tämä pistää todella sapen kiehumaan, ellei matkustajille tiedoteta keskeytyksen syytä. Muutamassa matkassani juna on joskus joutunut pysähtymään liikennevuoroissa tapahtuneiden sekaannusten vuoksi. Kuitenkin on myös pysähdyksiä, joiden syystä ei ilmoiteta, mutta silti matkaa hidastetaan mielivaltaisesti. Pahimmillaan olen myöhästynyt junanvaihdosta!
Tiedotus tökkii. Junanvaunun kaiuttimissa voi olla vikaa, eikä kuulutuksesta saa selvää. On myös tapauksia, joissa asemien tiedotustaulut ovat pimenneet. VR:n tiedotus ongelmatilanteissa on edelleen ala-arvoista siihen nähden, kuinka kalliita hintoja lipuista peritään. Rahan vastineeksi on saatava palvelua, ei kyykyttämistä!
Rahat takaisin? VR on tiedottanut, että korvaustakin täytyy erikseen hakea, jos on maksanut lipun toteutumattomasta vuorosta. Yhä edelleen kysyn, miksi ihmisen täytyy huutaa oikeuksiensa perään? Mikseivät ne voi olla itsestäänselvyys, tai miksei niiden toteutumista automatisoida? Ai niin, mehän elämme voittovaltaisessa kapitalismissa, emme harmoniaa ja kilpailua yhdistävässä oikeusvaltiossa!
Tekniikalla voitaisiin edetäkin jossain
Miksi sosiaaliturvaa pitää hakea? Miksi hyvinvointioikeudet ovat perustelemattomien, tai järjestelmän eduilla perusteltujen kyllä tai ei -päätösten varassa, joihin hakija ei käytännössä voi mitenkään vaikuttaa? Miksei yleinen tasa-arvoperiaate riitä? Pitääkö jokaisen oikein hakien hakemalla huutaa, jotta avuntarvitsijaa autetaan edes sentillä per. päivä? Miksi OIKEUTTA pitää hakea!?
Scifi-ehdotus parempaan
Voitaisiin kehittää ihmiskehon sisään laitettava nanokokoinen siru, jossa olisi tiedot tämän tilanteesta työmarkkinoilla yksityiskohtineen, sekä langaton yhteys sosiaaliturvatahojen palvelimiin. Heti kun vaikka työnantaja lähettäisi siruun tiedon potkuista, tieto tuen tarpeesta menisi välittömästi turvatahon yksiköihin, joista alettaisiin välittömästi maksaa tietoihin perustuvaa tukea henkilön ilmoittamalle tilille.
Tai vielä paremmin: jos sekä bittiraha, maksuliikenne että henkilötunnisteet sidottaisiin kaikki yhtenäiseen siruverkostoon, järjestelmään, jonka ylläpitoon ja energiantuotantoon löydettäisiin tehokkaampia keinoja, voitaisiin monta asiaa tehostaa ilman sen kummenpaa sähläilyä.
Scifi-ehdotus parempaan
Voitaisiin kehittää ihmiskehon sisään laitettava nanokokoinen siru, jossa olisi tiedot tämän tilanteesta työmarkkinoilla yksityiskohtineen, sekä langaton yhteys sosiaaliturvatahojen palvelimiin. Heti kun vaikka työnantaja lähettäisi siruun tiedon potkuista, tieto tuen tarpeesta menisi välittömästi turvatahon yksiköihin, joista alettaisiin välittömästi maksaa tietoihin perustuvaa tukea henkilön ilmoittamalle tilille.
Tai vielä paremmin: jos sekä bittiraha, maksuliikenne että henkilötunnisteet sidottaisiin kaikki yhtenäiseen siruverkostoon, järjestelmään, jonka ylläpitoon ja energiantuotantoon löydettäisiin tehokkaampia keinoja, voitaisiin monta asiaa tehostaa ilman sen kummenpaa sähläilyä.
Vihjeitä maisemakuvaajalle
Väittäisin valokuvauksen harrastajana, että aika pieni osa kamerateollisuuden myyntituloista tulee osaavista hyppysistä. Parhaimpien tuotteiden markkinat kohdistuvat niihin, joilla oikeasti on sekä halua että varaa satsata Pro-tason vehkeisiin, mutta vähänkin tätä alemmissa hintaluokissa on käyttäjiä, joiden "taidoilla" osa kameran potentiaalista menee hukkaan.
Itse käytän Canonin kompaktikameraa, joka on ominaisuuksiltaan "puoliammattimainen" olematta kuitenkaan liian mutkikas. Kuitenkin jo sen kanssa olen saanut opetella niin tekniikkaa kuin kuvaamisen perusteesejä, ennen kuin olen räpsinyt sillä mitään "potrettitason mestariteoksia."
Varo näitä
Salaman huolimaton käyttö. Muissa kuin studio-oloissa parhaan tuloksen saa yleensä vallitsevalla valolla. Usein salamaa kuitenkin käytetään niin, että se tappaa sen luonnollisen tunnelman mitä kuvauspaikalla näemme/koemme. Vain joissain poikkeustilanteissa salama voi hyödyttää, kuten kuvattaessa kasvoja takana olevan auringonvalon läpi. Muussa tapauksessa ei kannata tyytyä sen pikkukameran naamapaukkuun, vaan kannattaa hommata sellainen salama, jonka voi halutessaan suunnata muualle.
Poutasää. Monetkaan perusjannun kuvat EIVÄT ole väreiltään luonnollisia. Tyypillisin "virhe" on uskoutua kameran automatiikkaan, joka kirkkaassa poutasäässä jättää taivaan valkoiseksi. Poutapäivän voimakkaan kontrastin vuoksi kannattaa mielummin hieman alivalottaa, jotta hämäräksi jääneitä kohtia voi vielä kuvankäsittelyllä kohentaa menettämättä taivaan sinisyyttä. Jos poutaa haluaa kaikesta huolimatta kuvata.
Pyri näihin
Pilvetön kesäyö on kaunein. Huolimatta pistävistä hyttysparvista voi yöretki olla todellinen uhraus paremman eteen. Hanki näitä reissuja varten jalusta, jottei kamerasi tärähdä hitaan valotuksen tarpeessa. Auringonlaskun jälkeen sekä juuri ennen auringonnousua vallitsee luonnossa ns. varjoton valo, jolloin maiseman värit tulevat esiin aivan toisella tavalla kuin päivän aikana.
Puolipilvinen päivä. Tällaisen tilaisuuden odottaminen lienee paras kompromissi, mikäli ei halua lähteä yöretkille. Kun auringon edessä on vain sen valoa vaimentava, ei peittävä pilvirintama, on näkökentän kontrasti kameran kannalta parempi. Tällöin voidaan säästyt yli- tai alivalottumiselta ilman, että auringonvalon suunta ja paikka jää hyödyntämättä.
Itse käytän Canonin kompaktikameraa, joka on ominaisuuksiltaan "puoliammattimainen" olematta kuitenkaan liian mutkikas. Kuitenkin jo sen kanssa olen saanut opetella niin tekniikkaa kuin kuvaamisen perusteesejä, ennen kuin olen räpsinyt sillä mitään "potrettitason mestariteoksia."
Varo näitä
Salaman huolimaton käyttö. Muissa kuin studio-oloissa parhaan tuloksen saa yleensä vallitsevalla valolla. Usein salamaa kuitenkin käytetään niin, että se tappaa sen luonnollisen tunnelman mitä kuvauspaikalla näemme/koemme. Vain joissain poikkeustilanteissa salama voi hyödyttää, kuten kuvattaessa kasvoja takana olevan auringonvalon läpi. Muussa tapauksessa ei kannata tyytyä sen pikkukameran naamapaukkuun, vaan kannattaa hommata sellainen salama, jonka voi halutessaan suunnata muualle.
Poutasää. Monetkaan perusjannun kuvat EIVÄT ole väreiltään luonnollisia. Tyypillisin "virhe" on uskoutua kameran automatiikkaan, joka kirkkaassa poutasäässä jättää taivaan valkoiseksi. Poutapäivän voimakkaan kontrastin vuoksi kannattaa mielummin hieman alivalottaa, jotta hämäräksi jääneitä kohtia voi vielä kuvankäsittelyllä kohentaa menettämättä taivaan sinisyyttä. Jos poutaa haluaa kaikesta huolimatta kuvata.
Pyri näihin
Pilvetön kesäyö on kaunein. Huolimatta pistävistä hyttysparvista voi yöretki olla todellinen uhraus paremman eteen. Hanki näitä reissuja varten jalusta, jottei kamerasi tärähdä hitaan valotuksen tarpeessa. Auringonlaskun jälkeen sekä juuri ennen auringonnousua vallitsee luonnossa ns. varjoton valo, jolloin maiseman värit tulevat esiin aivan toisella tavalla kuin päivän aikana.
Puolipilvinen päivä. Tällaisen tilaisuuden odottaminen lienee paras kompromissi, mikäli ei halua lähteä yöretkille. Kun auringon edessä on vain sen valoa vaimentava, ei peittävä pilvirintama, on näkökentän kontrasti kameran kannalta parempi. Tällöin voidaan säästyt yli- tai alivalottumiselta ilman, että auringonvalon suunta ja paikka jää hyödyntämättä.
Koulujen pitäisi opettaa pärjäämään, ei suorittamaan!
Viranomaissepitysten mukaan koulun pitää antaa eväitä lapsen pärjäämiseen yhteiskunnassa. Tehdäänkö tämä kertomalla, kuinka heinäsirkka sirittää hankaamalla takajalkojaan, tai pänttäämällä Jeesuksen ristiinnaulitsemisvaiheet sataan kertaan? Mihin lapsi oikeasti tarvitsee näitä tietoja, jos häntä ei oikeasti kiinnosta?
Kehtaisin suoraan sanoa, että karttakepin pyörittelystä vain matikka, kielet ja opintojenohjaus ovat oleellisia aineita. Muut aineet voitaisiin jättää ns. toisen asteen murheeksi ja vaihtaa nykyiset uskontotunnit vuoden taloudenhallintakurssiksi. Sen sijaan, että lukioon pääsyn edellytyksenä olisi kymppi kaikista aineista, voitaisiin mitata hakijan motivaatiota opiskeluun esim. testeillä. Ylipäänsä nykyjärjestelmä suosii tahdotonta suorittajaa, jolla on laaja sosiaalinen verkosto.
Minulle peruskoulu tuskin antoi puoltakaan niistä taidoista, joista nyttemmin koen hyötyneeni. Suurin osa pulpetilla istutusta ajasta on verovarojen tuhlausta iltapäiväväsymykseen, jossa kukaan ei jaksa eikä opi mitään. Yläasteella en jaksanut kuunnella opinto-ohjaajan valistuksia CV-luetteloista, sillä kiusaamisen lisäksi opetus oli etäistä teorisointia oman tilanteeni ulkopuolelta. En koennut tarvitsevani niitä tietoja tullakseni ihmisten torjumaksi työpaikoilla ja oppilaitoksissa, sillä huomasin jo tuolloin mystisen kykyni olla epäkiinnostava ja tarpeeton. Tiesin, millaiseen kusetukseen koulun toiminta perustui, enkä siksi vaivautunut hukkaamaan kykyjäni koululaitosten hyväksi, vaan itseäni varten!
Kehtaisin suoraan sanoa, että karttakepin pyörittelystä vain matikka, kielet ja opintojenohjaus ovat oleellisia aineita. Muut aineet voitaisiin jättää ns. toisen asteen murheeksi ja vaihtaa nykyiset uskontotunnit vuoden taloudenhallintakurssiksi. Sen sijaan, että lukioon pääsyn edellytyksenä olisi kymppi kaikista aineista, voitaisiin mitata hakijan motivaatiota opiskeluun esim. testeillä. Ylipäänsä nykyjärjestelmä suosii tahdotonta suorittajaa, jolla on laaja sosiaalinen verkosto.
Minulle peruskoulu tuskin antoi puoltakaan niistä taidoista, joista nyttemmin koen hyötyneeni. Suurin osa pulpetilla istutusta ajasta on verovarojen tuhlausta iltapäiväväsymykseen, jossa kukaan ei jaksa eikä opi mitään. Yläasteella en jaksanut kuunnella opinto-ohjaajan valistuksia CV-luetteloista, sillä kiusaamisen lisäksi opetus oli etäistä teorisointia oman tilanteeni ulkopuolelta. En koennut tarvitsevani niitä tietoja tullakseni ihmisten torjumaksi työpaikoilla ja oppilaitoksissa, sillä huomasin jo tuolloin mystisen kykyni olla epäkiinnostava ja tarpeeton. Tiesin, millaiseen kusetukseen koulun toiminta perustui, enkä siksi vaivautunut hukkaamaan kykyjäni koululaitosten hyväksi, vaan itseäni varten!
Video 2000 - myöhästynyt laatuformaatti
Massat suosivat vaikka purkkitavaraa, kunhan sitä on tarpeeksi markkinoitu ilman puhettakaan laatuseikoista. Näin kävi aikanaan myös videokasettien ns. formaattisodassa, jota käytiin kolmen kilpaillijan välillä 1970-80 -lukujen vaiheilla. VHS:n vaihtoehtoina oli tuolloin Betamax, jonka kasettikoko oli pienempi, kuva (hiukan) parempi sekä mahdollisuus tallentaa pelkästään ääntä. Toisaalta kuluminen käytössä oli nopeampaa.
Videoarkiston kannalta paras olisi ollut Philipsin ja Grundigin Video 2000 -formaatti, joka monelta osin jyräsi edellä mainitut. Video 2000:n käyttäjät saattoivat nauhoittaa kasetin molempiin "puoliin," jolloin yhteen kasettiin voitiin tallettaa jopa kahdeksan tuntia videota. Kohinanvaimennus olisi myös ollut paras mahdollinen kuluttajalle. V2000:n nauhan saattoi myös kelata haluttuun kohtaan, kun vain nauhuriin syötettiin kohdan aika. Formaatissa ei myöskään olisi tarvittu mitään tracking-sähläilyä ns. dynaamisen raidanseurannan vuoksi.
Philips myöhästyi
V2000:n tappio oli menetys, vaikka siihen vaikutti VHS:n jo tuolloin vahva asema kuluttajamarkkinoilla. Tätä kehumaani formaattia markkinoitiin kuitenkin vain Euroopassa, kun taas JVC:n suhisijoita myytiin joka kolkassa. Mutta myös tekniikan kehittäminen muita pidemmälle viivästytti osaltaan markkinoilletuloa.
Lähteet myös kertovat VHS- ja Betamax-nauhureiden olleen luotettavampia, mikä varmasti vaikutti heikkoon menestykseen. Olen silti sitä mieltä, että V2000:tta olisi pitänyt myydä aggressiivisemmin ja kehittää ahkerammin, jotta oltaisiin mahdollisesti vältytty kotivideoiden VHS-rappiolta.
Entä jos V2000 olisikin onnistunut?
Omin silmin en ehtinyt nähdä Video 2000:n kuvaa saati verrata sitä VHS:ään elinaikanani, joten en osaa sanoa mitä formaatin voitto olisi merkinnyt. Niillä tiedoilla, joita olen lueskellut, saattaisin silti kuvitella nauhatalletusten olevan nykyistä terävämpiä.
Nyt kun analogisuuden väistymisestä videomaailmassa on jo vuosia, saatan hämmästellä kuinka tolkuttomasti VHS kohisee. Kuva on kuin kostutettu kameralinssi, häiriöitä on siellä täällä ja taajuusvaste surkea. Hyvä jos hiljaisesta puheesta saa selkoa kaiken suhinan läpi! Eli en voi kuin ihmetellä, miten kevein perustein ihmiset omaksuivat käyttöönsä tällaista scheissea.
Videoarkiston kannalta paras olisi ollut Philipsin ja Grundigin Video 2000 -formaatti, joka monelta osin jyräsi edellä mainitut. Video 2000:n käyttäjät saattoivat nauhoittaa kasetin molempiin "puoliin," jolloin yhteen kasettiin voitiin tallettaa jopa kahdeksan tuntia videota. Kohinanvaimennus olisi myös ollut paras mahdollinen kuluttajalle. V2000:n nauhan saattoi myös kelata haluttuun kohtaan, kun vain nauhuriin syötettiin kohdan aika. Formaatissa ei myöskään olisi tarvittu mitään tracking-sähläilyä ns. dynaamisen raidanseurannan vuoksi.
Philips myöhästyi
V2000:n tappio oli menetys, vaikka siihen vaikutti VHS:n jo tuolloin vahva asema kuluttajamarkkinoilla. Tätä kehumaani formaattia markkinoitiin kuitenkin vain Euroopassa, kun taas JVC:n suhisijoita myytiin joka kolkassa. Mutta myös tekniikan kehittäminen muita pidemmälle viivästytti osaltaan markkinoilletuloa.
Lähteet myös kertovat VHS- ja Betamax-nauhureiden olleen luotettavampia, mikä varmasti vaikutti heikkoon menestykseen. Olen silti sitä mieltä, että V2000:tta olisi pitänyt myydä aggressiivisemmin ja kehittää ahkerammin, jotta oltaisiin mahdollisesti vältytty kotivideoiden VHS-rappiolta.
Entä jos V2000 olisikin onnistunut?
Omin silmin en ehtinyt nähdä Video 2000:n kuvaa saati verrata sitä VHS:ään elinaikanani, joten en osaa sanoa mitä formaatin voitto olisi merkinnyt. Niillä tiedoilla, joita olen lueskellut, saattaisin silti kuvitella nauhatalletusten olevan nykyistä terävämpiä.
Nyt kun analogisuuden väistymisestä videomaailmassa on jo vuosia, saatan hämmästellä kuinka tolkuttomasti VHS kohisee. Kuva on kuin kostutettu kameralinssi, häiriöitä on siellä täällä ja taajuusvaste surkea. Hyvä jos hiljaisesta puheesta saa selkoa kaiken suhinan läpi! Eli en voi kuin ihmetellä, miten kevein perustein ihmiset omaksuivat käyttöönsä tällaista scheissea.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)