Junailua

Rautatieliikenne on aikanaan ollut nykyistä yleisempää, kun yksityisautoja oli vähemmän ja "lättähatut" hoitivat myös pienempien asuinalueiden liikennettä. Kiskot eivät silti ole hävinneet, ainakaan täysin, vaikka monella vanhemman polven kulkijalla lienee muistoja Dm6 ja Dm7-junien kultakaudesta.

Lättähattujen palveluskausi päättyi 80-lukuun, kun alun perin suuri lähiliikenneverkosto oli jo pidemmän aikaa ollut tappiollista. Muun Suomen henkilöliikenne jäi lopulta kaukoliikenteen pikajunien ja InterCity-viritelmien varaan. Nykyinen, pääkaupunkiseudun lähiliikenne ulottuu Helsingistä Karjaalle länsisuunnassa, ja pohjoissuunnassa Riihimäelle.


Veturit kulkevat

Modernit sähköveturit eivät päästä stereotyyppistä "tshuk" -ääntä, vaikka edelleen se liittyy lasten junaleikkeihin. Junan lähtiessä tuon äänen haluaakin usein kuvitella mielessään. Suomessa ei höyryvetureita enää tietääkseni käytetä kuin museoajeluissa.

Lähiliikenteen sähköjunat, joiden kyydissä minäkin suoritan koulumatkani, vaihtelevat mukavuudeltaan sen mukaan, minä aikakautena ne on rakennettu. Ns. Rantaradalla, joka siis käsittää Helsingin ja Turun välisen liikenteen, ajetaan useimmin Sm1- ja Sm2 -sarjojen junia. Nämä on rakennettu Valmetin Tampereen lentokonetehtaalla vuosina 1968-81.

Pääradalla puolestaan tapaa jo uudempaa Sm4-junaa, jota on 90-luvun lopusta vuoteen 2005 rakenneltu ulkomailla. Jälkimmäiset kulkevat raiteissa sulavammin ja nopeammin, kun taas etenkin Sm1-junat kolisevat ja heiluvat, pääsemättä lainkaan 160 km tuntinopeuteen.


Ongelmia

Kärjistäen voisi jopa sanoa, että sähköveturit ovat säälle herkempiä kuin aikaisemmat höyry- ja dieseljunat. Ei ole kuin muutama päivä siitä, kun uutisissa luki ukkosen sekoittaneen koko junaliikenteen. Junien ongelmilta on tuskin välttynyt kukaan, joka vähänkin säännöllisesti joutuu ostamaan junalipun. Omasta kokemuksestani tiedän tilanteita, jotka joskus ottavat pannuun, vaikkei oma liikkumiseni olekaan sidottu tiukkoihin aikatauluihin.

Myöhästely. Tämän tietävät kaikki. Aina on löytynyt mitä kummallisimpia selityksiä sille, että junat eivät kulje ajallaan eivätkä aikataulut aina vastaa totuutta. Toisaalta aikataulut ovat tiukentuneet nopeuksien kasvaessa, mutta Suomen oloissa on turha kuvitella sähköjunan olevan myrskynvarma. Pahin kokemani myöhästyminen on ollut 20-30 minuutin paikkeilla aikataulusta.

Hidastelu. Veturinkuljettaja saattaa joskus jarrutella, tai sitten rataosuudessa tai junassa on vikaa, mikä on vähintään yhtä ärsyttävää kuin myöhästyminen ja aiheuttaa sitä.

Pysähtyminen keskellä ei mitään. Tämä pistää todella sapen kiehumaan, ellei matkustajille tiedoteta keskeytyksen syytä. Muutamassa matkassani juna on joskus joutunut pysähtymään liikennevuoroissa tapahtuneiden sekaannusten vuoksi. Kuitenkin on myös pysähdyksiä, joiden syystä ei ilmoiteta, mutta silti matkaa hidastetaan mielivaltaisesti. Pahimmillaan olen myöhästynyt junanvaihdosta!

Tiedotus tökkii. Junanvaunun kaiuttimissa voi olla vikaa, eikä kuulutuksesta saa selvää. On myös tapauksia, joissa asemien tiedotustaulut ovat pimenneet. VR:n tiedotus ongelmatilanteissa on edelleen ala-arvoista siihen nähden, kuinka kalliita hintoja lipuista peritään. Rahan vastineeksi on saatava palvelua, ei kyykyttämistä!

Rahat takaisin? VR on tiedottanut, että korvaustakin täytyy erikseen hakea, jos on maksanut lipun toteutumattomasta vuorosta. Yhä edelleen kysyn, miksi ihmisen täytyy huutaa oikeuksiensa perään? Mikseivät ne voi olla itsestäänselvyys, tai miksei niiden toteutumista automatisoida? Ai niin, mehän elämme voittovaltaisessa kapitalismissa, emme harmoniaa ja kilpailua yhdistävässä oikeusvaltiossa!