Tavallisen läppärin käyttäjän tarvitsema levytila ei loppujen lopuksi ole niin suuri, kuin mihin kapasiteettien kasvaminen on houkuttanut. Tietyn pisteen jälkeen yhä suurempi osa muistiin kertyvästä tavarasta on arjen ja vapaa-ajan kannalta täysin turhaa. Paikoin sellaistakin, mikä on vain "unohtunut" levylle mutta jota ei ole tarvinnut ikuisuuksiin.
Mitä enemmän muistitilaa on käytettävissä, sitä pienempi kynnys on siirtää ja imuroida sinne lisää viihdykettä. Oli siis muistin koko mikä hyvänsä, se täyttyy ennen pitkää, ellei tarkkaile käytöstään. Ero pienempien ja suurempien muistien välillä on, että suhteellisesti saman tilamäärän vapauttaminen on suuressa muistissa työläämpää kuin pienessä.
Niinpä muistien kasvaessa tilan riittävyydestä huolehtiminen on vaikeampaa, koska kynnys käyttää tilaa turhuuksiin pienenee. Pahimmillaan muistiin voi jäädä satoja yli kymmenen megatavun kokoisia möhkäleitä, joiden kaikkien seulominen kestäisi ikuisuuden. Muistimäärien kasvaminen onkin pakottanut yhä nopeampien siirtoväylien kehittelyyn, minkä lisäksi mm. kovalevyt rasittuvat yhä kasvavista datamääristä (joka on yksi syy tietokoneiden käyttöiän lyhenemiseen).
Laajakaistojen nopeuksista - megabitti vai megatavu?
”Jee, 2 megan netti! Tää on varmasti nopee!”
Operaattoreilla on epäselkeä ja ristiriitainen tapa ilmoittaa tiedonsiirtonopeuksia. Nopeutta ajateltaessa on liian helppoa sekoittaa keskenään megabitti ja megatavu. ”2 megan yhteys” tuo heti mieleen, että tietoa siirtyisi 2 megatavua sekunnissa. Voidakseen laskea kaiken oikein on kuitenkin huomattava, että megabitti ja megatavu ovat datan eri yksiköitä. Yksi tavu vastaa 8 bittiä, minkä perusteella tiedonsiirtonopeudelle voisi antaa seuraavan kaavan:
Mt/s = mb/s : 8
Näin ollen 2 megabitin laajakaista välittää dataa maksimissaan 0,25 mt/s eli 250 kt/s.
Yksiköllä ”mb/s” voidaan tarkoittaa sekä ”megabittiä sekunnissa” että englannin kielessä myös ”megatavua sekunnissa” (megabytes/s). Englannin kielen IT-sanastossa "byte" tarkoittaa tavua ja "bit" bittiä, mikä ei voi olla aiheuttamatta sekaannuksia lyhenteissä.
Tämä lienee yksi syy siihen, miksi nopeuksista tulee niin usein kädenvääntöä. Ei ole olemassa tarpeeksi selkeää ja helposti ymmärrettävää nopeuden yksikköä. Kaikkihan tuntevat kilotavut, megatavut ja gigatavut, joita useimmin jäsennellään kymmenjärjestelmän mukaan. Mutta ”megabitti?” En itsekään vielä tiedä, onko ilmaisu ”oikea,” mutta arvoitukset alkavat hiljalleen ratketa.
Operaattoreilla on epäselkeä ja ristiriitainen tapa ilmoittaa tiedonsiirtonopeuksia. Nopeutta ajateltaessa on liian helppoa sekoittaa keskenään megabitti ja megatavu. ”2 megan yhteys” tuo heti mieleen, että tietoa siirtyisi 2 megatavua sekunnissa. Voidakseen laskea kaiken oikein on kuitenkin huomattava, että megabitti ja megatavu ovat datan eri yksiköitä. Yksi tavu vastaa 8 bittiä, minkä perusteella tiedonsiirtonopeudelle voisi antaa seuraavan kaavan:
Mt/s = mb/s : 8
Näin ollen 2 megabitin laajakaista välittää dataa maksimissaan 0,25 mt/s eli 250 kt/s.
Yksiköllä ”mb/s” voidaan tarkoittaa sekä ”megabittiä sekunnissa” että englannin kielessä myös ”megatavua sekunnissa” (megabytes/s). Englannin kielen IT-sanastossa "byte" tarkoittaa tavua ja "bit" bittiä, mikä ei voi olla aiheuttamatta sekaannuksia lyhenteissä.
Tämä lienee yksi syy siihen, miksi nopeuksista tulee niin usein kädenvääntöä. Ei ole olemassa tarpeeksi selkeää ja helposti ymmärrettävää nopeuden yksikköä. Kaikkihan tuntevat kilotavut, megatavut ja gigatavut, joita useimmin jäsennellään kymmenjärjestelmän mukaan. Mutta ”megabitti?” En itsekään vielä tiedä, onko ilmaisu ”oikea,” mutta arvoitukset alkavat hiljalleen ratketa.
Epäyhtenäinen tietotekniikka pilaa ilon työnteosta
Kehittymiskansiot, portfoliot. Taas näitä väkisin tuputettuja härveleitä, joiden toteutustapaa ei koskaan voi tietää. Sanotaan, että on vapaamuotoista ja sinne päin, MUTTA: kaikki kaatuu aina tekniikkaan. On täysin turhaa ryhtyä toteuttamaan mitään sisältöä, kun ei tiedä tekniikasta yhtään mitään. Vaikka se sisältö olisi sellaista minkä haluaisi portfolioonsa koota.
Kun nyt elämme yhteensopimattomuuksien kulta-aikaa kivikautisessa tietoyhteiskunnassamme, on täysin turhaa ryhtyä yhtään mihinkään. Kun käyttöjärjestelmä vaihtuu niin hupsista keikkaa, työsi on pilalla.
Tiedän jo nyt näin käyvän eikä minua siksi huvita edes ajatella koko asiaa. Enkä siksi voi ymmärtää kouluhenkilökunnan intoa suositella portfolioita, joita ei voi kuitenkaan tehdä niin kuin haluaisi. Aina saa tehdä mukahienoja könttäkompromisseja eikä loppupäässä mikään ole omissa käsissä.
Ja vaikka kaiken voisikin tehdä yhdellä koneella, niin jossain vaiheessa työ, kaikkine siihen rakennettuine vivahteineen, tuhoutuu. En halua tehdä työtä, missä on pienikin riski teknisten ongelmien aiheuttamasta tuhosta. On muulloinkin raivostuttavaa seurata, kuinka moni opetustilanne keskeytyy tai vaikeutuu tietoteknisten vaikeuksien vuoksi.
Kun nyt elämme yhteensopimattomuuksien kulta-aikaa kivikautisessa tietoyhteiskunnassamme, on täysin turhaa ryhtyä yhtään mihinkään. Kun käyttöjärjestelmä vaihtuu niin hupsista keikkaa, työsi on pilalla.
Tiedän jo nyt näin käyvän eikä minua siksi huvita edes ajatella koko asiaa. Enkä siksi voi ymmärtää kouluhenkilökunnan intoa suositella portfolioita, joita ei voi kuitenkaan tehdä niin kuin haluaisi. Aina saa tehdä mukahienoja könttäkompromisseja eikä loppupäässä mikään ole omissa käsissä.
Ja vaikka kaiken voisikin tehdä yhdellä koneella, niin jossain vaiheessa työ, kaikkine siihen rakennettuine vivahteineen, tuhoutuu. En halua tehdä työtä, missä on pienikin riski teknisten ongelmien aiheuttamasta tuhosta. On muulloinkin raivostuttavaa seurata, kuinka moni opetustilanne keskeytyy tai vaikeutuu tietoteknisten vaikeuksien vuoksi.
Lihottava arki
Stressi verottaa lompakkoa ja usein lihottaakin. Ajanpuutteen ja toisaalta ajankäytön hallintataitojen puutteen vuoksi makeanhimo iskee kyntensä tietämättömään. Pahimmillaan syntyy sokeririippuvuus, jossa makean lisäyksen tuottama tyydytys on vain hetkellinen. Pitkien koulupäivien jälkeen on mahdotonta kuvitella jaksavansa muuta kuin levähtää ja mässäillä itsensä tärviölle.
Ongelma ei kuitenkaan ole ylitsepääsemätön, kunhan malttaa hetken uhrata energiaansa epämukavuusalueelle. Paras lääke lienee ensihätään raju vyön kiristys, jonka periaatteen olen selittänyt TalousTuubi-blogini artikkelissa "6 euron päiväbudjetti." On luotava voimakas pakote käyttää rahaa vain ja ainoastaan oleellisimpaan.
Kauppaan on siis tultava vain muutama kolikko mukanaan, jotta suurten summien maksaminen tulisi epämukavaksi. Kun käyttää hetkenkin rationaaliseen ajatteluun, vähentää tämä pakostakin makean osuutta. Kun kuuria on jatkunut useamman päivän, alkaa huomata, ettei oikeastaan tarvitse mitään "ryypättävää" tai naposteltavaa, vaan terveellistä ravintoa. Vointikin alkaa kohentua, kun elimistöä ei kyllästetäkään sokerilla.
Ongelman ydin: energiaa ilman ravintoa
Makeantäyteisessä päivärytmissä elimistön ravitsemus on kieroutunutta - energiaa kyllä saa, mutta nälkä ei häviä. Makean ansa piilee siinä, että mitä suurempaan mässäilyyn tottuu, sitä matalampi on kynnys mässäilyn jatkamiseen "nälän poistamiseksi." Limusta seuraavan verensokerin laskun jälkeen keho ilmentää todellista ravinnon puutettaan voimalla.
Ylipäänsä makean tekee haitalliseksi kaksi tai kolmekin tekijää. 1. Sokeriherkät jäävät siihen koukkuun. 2. Se on tyhjää energiaa ilman ravintoaineita. 3. Se altistaa reikiintymiselle jollei hampaitaan pese tarpeeksi usein.
Vähentäminen ja riippuvuuden uudelleenkehittymisen estäminen siis kannattavat. Ääritapauksissa on harkittava täydellistä lopettamista. Ihmisinä meidän on toisinaan vaikea luopua miellyttävistä ärsykkeistä ja ajatella asioita pitkältä tähtäimeltä. Yrittäminen, erehtyminen ja oppiminen ovat kuitenkin ainoa keino saada asioihin tolkkua.
Ongelma ei kuitenkaan ole ylitsepääsemätön, kunhan malttaa hetken uhrata energiaansa epämukavuusalueelle. Paras lääke lienee ensihätään raju vyön kiristys, jonka periaatteen olen selittänyt TalousTuubi-blogini artikkelissa "6 euron päiväbudjetti." On luotava voimakas pakote käyttää rahaa vain ja ainoastaan oleellisimpaan.
Kauppaan on siis tultava vain muutama kolikko mukanaan, jotta suurten summien maksaminen tulisi epämukavaksi. Kun käyttää hetkenkin rationaaliseen ajatteluun, vähentää tämä pakostakin makean osuutta. Kun kuuria on jatkunut useamman päivän, alkaa huomata, ettei oikeastaan tarvitse mitään "ryypättävää" tai naposteltavaa, vaan terveellistä ravintoa. Vointikin alkaa kohentua, kun elimistöä ei kyllästetäkään sokerilla.
Ongelman ydin: energiaa ilman ravintoa
Makeantäyteisessä päivärytmissä elimistön ravitsemus on kieroutunutta - energiaa kyllä saa, mutta nälkä ei häviä. Makean ansa piilee siinä, että mitä suurempaan mässäilyyn tottuu, sitä matalampi on kynnys mässäilyn jatkamiseen "nälän poistamiseksi." Limusta seuraavan verensokerin laskun jälkeen keho ilmentää todellista ravinnon puutettaan voimalla.
Ylipäänsä makean tekee haitalliseksi kaksi tai kolmekin tekijää. 1. Sokeriherkät jäävät siihen koukkuun. 2. Se on tyhjää energiaa ilman ravintoaineita. 3. Se altistaa reikiintymiselle jollei hampaitaan pese tarpeeksi usein.
Vähentäminen ja riippuvuuden uudelleenkehittymisen estäminen siis kannattavat. Ääritapauksissa on harkittava täydellistä lopettamista. Ihmisinä meidän on toisinaan vaikea luopua miellyttävistä ärsykkeistä ja ajatella asioita pitkältä tähtäimeltä. Yrittäminen, erehtyminen ja oppiminen ovat kuitenkin ainoa keino saada asioihin tolkkua.
Mammanpojasta mieheksi
Jos poikalapsi on temperamentiltaan liian arka tarttuakseen mihinkään uuteen, eikä hänellä ole isää antamassa miehen mallia, on tilanne vakava. Äitikin on vain omaa sukupuoltaan edustava ihminen, ja jos luontainen hoivavaisto pääsee valtaamaan yhteistä elämänkatsomusta, seuraukset ovat pojalle tuhoisat.
Pahinta lienee kuitenkin, jos pojasta kasvaa liian hienotunteinen, jotta hän uskaltaisi koskaan tarttua miesmäisiin tekoihin. Silloin hänestä jää veltto ja tylsä seurustelukumppani, joka ei tarjoa naiselle tämän mieheltä sisimmässään odottavaa machoilua. Erityisesti tilanne vahingoittaa miestä itseään ilman, että hän olisi äänestämällä saanut valita vanhempiaan.
Sikiöllä ei ole äänioikeutta
Vielä enemmän minua kuitenkin häiritsee luuseriksi leimaaminen tilanteessa, jossa miehenalku ei todellakaan ole tiennyt epäinhimillisen kovista pärjäämisen vaateista (ja jossa häntä on vastentahtoisesti harhautettu "pumpulikasvatuksella"). Mutta koska oletusarvoisesti ihmiset ovat itsetunnottomuutensa heikoimpien niskaan ulostavia juntteja, joiden aivokapasiteetti riittää vain loukkausten pyhittämiseen, en heiltä kummempaa voisi odottaakaan.
Ne hyvää tarkoittavat äidit, joiden mies on ("yllättäen") ottanut ritolat juuri ennen synnytystä, tuottavat tahtomattaan kykenemätöntä miessukupolvea. Biologinen isä on todennäköisesti ollut luonnevaurioinen, mahtipontisin elein käyttäytyvä gorilla, joka sai äidin vakuttuneeksi lastenteon kannattavuudesta. Näitä tapauksia riittää pilvin pimein, ja niistäkös saadaan hyvän miehen malli pojille?
Vain sairas mies kelpaa?
Lienee kaiketi hyväksytyintä olla epäempaattinen lihaskimppu. Alimpaan kastiin jäävät vastentahtoisesti luusereiksi kasvatetut. Mutta haluaisin yhä painottaa, ettei "luuseriksi" jääminen ole tahdosta kiinni, ja että kaikki leimaaminen ei siksi voi olla oikein. Vaikka ongelmaksi jäisikin vain "huono naismenestys," pitäisi silti malttaa ajatella, saavatko pojat oikeasti juuri heille aikuisiällä optimaalista roolimallia. Tai sitä, kuinka myös arkoja poikia voitaisiin miehistää ilman, että heidän itsetuntonsa romuttuisi.
Valitettava totuus kuitenkin on, että miehiltä on totuttu odottamaan vain sairasta ja kieroutunutta käytöstä. Tämä nykyinen ihmisten keskuudessa välittyvä miehen malli ei ole paras mahdollinen, koska rohkeudestaan huolimatta luonnevaurioinen kehittää usein ympärilleen sielullisia ongelmia.
"Täydellinen mies"
Ihanteellinen, ns. hyvä mies, osaisi olla yhtä aikaa "äijämäinen" mutta myös valmis kasvattamaan. Pojat tarvitsisivat kipeästi luotettavan ja kannustavan isähahmon, sillä vain miesten seurassa he voivat oppia toimimaan ja käyttäytymään kuten mieheltä odotetaan. Miehen pitää kasvaa mieheksi, tai muutoin hänestä jää rajoittunut ja katkeroitunut hylkiö.
Ylikiltit miehet eivät vain sytytä, piste. Kiltteys voi toki olla herttaista, mutta miehen on oltava parisuhteen ja perheen järkkymätön tukiranka, eli hänen on uskallettava myös tarttua härkää sarvista. Perheen kestävyyden kannalta hänen minänsä tulee silti olla tarpeeksi vakaa parisuhteen emotionaalisille ulottuvuuksille. Muutoin jälkikasvummekin muodostavat näitä uusia, sisältä hajonneita näennäisesti täydellisiä perheitä.
Pahinta lienee kuitenkin, jos pojasta kasvaa liian hienotunteinen, jotta hän uskaltaisi koskaan tarttua miesmäisiin tekoihin. Silloin hänestä jää veltto ja tylsä seurustelukumppani, joka ei tarjoa naiselle tämän mieheltä sisimmässään odottavaa machoilua. Erityisesti tilanne vahingoittaa miestä itseään ilman, että hän olisi äänestämällä saanut valita vanhempiaan.
Sikiöllä ei ole äänioikeutta
Vielä enemmän minua kuitenkin häiritsee luuseriksi leimaaminen tilanteessa, jossa miehenalku ei todellakaan ole tiennyt epäinhimillisen kovista pärjäämisen vaateista (ja jossa häntä on vastentahtoisesti harhautettu "pumpulikasvatuksella"). Mutta koska oletusarvoisesti ihmiset ovat itsetunnottomuutensa heikoimpien niskaan ulostavia juntteja, joiden aivokapasiteetti riittää vain loukkausten pyhittämiseen, en heiltä kummempaa voisi odottaakaan.
Ne hyvää tarkoittavat äidit, joiden mies on ("yllättäen") ottanut ritolat juuri ennen synnytystä, tuottavat tahtomattaan kykenemätöntä miessukupolvea. Biologinen isä on todennäköisesti ollut luonnevaurioinen, mahtipontisin elein käyttäytyvä gorilla, joka sai äidin vakuttuneeksi lastenteon kannattavuudesta. Näitä tapauksia riittää pilvin pimein, ja niistäkös saadaan hyvän miehen malli pojille?
Vain sairas mies kelpaa?
Lienee kaiketi hyväksytyintä olla epäempaattinen lihaskimppu. Alimpaan kastiin jäävät vastentahtoisesti luusereiksi kasvatetut. Mutta haluaisin yhä painottaa, ettei "luuseriksi" jääminen ole tahdosta kiinni, ja että kaikki leimaaminen ei siksi voi olla oikein. Vaikka ongelmaksi jäisikin vain "huono naismenestys," pitäisi silti malttaa ajatella, saavatko pojat oikeasti juuri heille aikuisiällä optimaalista roolimallia. Tai sitä, kuinka myös arkoja poikia voitaisiin miehistää ilman, että heidän itsetuntonsa romuttuisi.
Valitettava totuus kuitenkin on, että miehiltä on totuttu odottamaan vain sairasta ja kieroutunutta käytöstä. Tämä nykyinen ihmisten keskuudessa välittyvä miehen malli ei ole paras mahdollinen, koska rohkeudestaan huolimatta luonnevaurioinen kehittää usein ympärilleen sielullisia ongelmia.
"Täydellinen mies"
Ihanteellinen, ns. hyvä mies, osaisi olla yhtä aikaa "äijämäinen" mutta myös valmis kasvattamaan. Pojat tarvitsisivat kipeästi luotettavan ja kannustavan isähahmon, sillä vain miesten seurassa he voivat oppia toimimaan ja käyttäytymään kuten mieheltä odotetaan. Miehen pitää kasvaa mieheksi, tai muutoin hänestä jää rajoittunut ja katkeroitunut hylkiö.
Ylikiltit miehet eivät vain sytytä, piste. Kiltteys voi toki olla herttaista, mutta miehen on oltava parisuhteen ja perheen järkkymätön tukiranka, eli hänen on uskallettava myös tarttua härkää sarvista. Perheen kestävyyden kannalta hänen minänsä tulee silti olla tarpeeksi vakaa parisuhteen emotionaalisille ulottuvuuksille. Muutoin jälkikasvummekin muodostavat näitä uusia, sisältä hajonneita näennäisesti täydellisiä perheitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)