Myytit, tai nykypäivänä audiovisuaalinen media ei itsessään vieraannuta ketään todellisuudesta, kunhan se ei saa liian suurta roolia lapsen tai nuoren kehityksessä. Tämä kaikki riippuu sekä yksilöstä että siitä, mihin viihteellä tai saduissa vedotaan. Parhaimmillaan niillä voidaan vedota syvällisiin kysymyksiin ja tukea ei-vahingollisen maailmankuvan kehitystä. Pahimmillaan ne imevät lumoukseen, jossa reaalimaailma nähdään tylsänä ja mutkikkaana.
Minulle on pienenä saattanut käydä näin, enkä ollenkaan vähättele sitä hämmennystä tosimaailman monimuotoisuuden edessä, joka minun on ollut pakko kohdata. Se mitä näin piirretyissä, saattoi asiaa eittämättä luoda uskomuksia, joita olen myöhemmin joutunut pohtimaan uudelleen.
Joulupukki - kauppojen rahasampo!
Tarina tästä lahjoja tuovasta pukista on viety niin pitkälle, että harva lapsi edes arvostaa joulua muun kuin lahjojen vuoksi. On totuttu siihen, että lahjat kuuluvat jouluun, eikä missään kuule sanaakaan yhdessäolosta. Ilmeisesti ihmiset ovat paenneet ongelmiaan lahjomalla lapsiparkojaan kaikella krääsällä, selittämällä sitä "joulun taialla" tai muulla sellaisella. Käytän parka-sanaa, koska olen huolissani siitä, millaiseen epätodellisuuteen nuo pienokaiset kasvavatkaan.
Viihdetarjonta on mennyt överiksi!
On paljon tekijöitä, jotka saavat aikaan riitelyä parisuhteissa. Lapsi on hämillään, mutta harvemmin hänelle kerrotaan, mistä on kyse. Näin hänen täytyy yksin ahdistua siitä, että on jotenkin syyllinen riitelyyn. Nykyään tätä kaikkea on liian helppo korvata viihteellä, jolloin suhteista perheenjäseniin ei ehkä koskaan kehity vastavoimia viihdeteollisuuden luomille harhoille.
Näin oikeastaan valtaosa mm. nettiin kiinnittyneistä, kaverittomista lapsista/nuorista on sanoin kuvaamattoman yksinäisiä. Ja jos koko henkinen elämä on kiinnittynyt siihen, mitä media tarjoaa, voi tämän tarjonnan keskeytyminen pitkäksi aikaa (esim. laaja sähkökatko) johtaa syvään masennukseen. Viihteessä elänyt ihminen menettää kaiken elinvoimansa, eikä entisen maailman korvaaminen ystävillä käy hetkessä.
Mitä tehdä?
On tunnustettava tosiasiat ja ryhdyttävä oikeasti korjaamaan ihmissuhteita niin, että NE ovat elämän päätarkoitus eikä media tai materia, unohtamatta silti sielullisten kokemusten olemassaoloa. Ihmisille täytyy tehdä selväksi materian ja onnen suhteen todellinen luonne, ennen kuin lisää nuoria ehtii käydä sen kivisen tien tosimaailmaan totuttelussa.
En halua vähätellä tätä ongelmaa, sillä ihan aidosti yksinäisille Internetin maailmasta putoaminen on iso kriisi, koska mediaa korvaavan OIKEAN avun saaminen psykiatrian puolelta on tehty niin vaikeaksi. Ylipäätään on kohtuutonta rakennuttaa kenenkään elämää jonkin epätodellisen varaan, josta ennemmin tai myöhemmin pudotaan kovaa ja korkealta. Nostan molemmat peukkuni kaikille menestystarinoille, jotka koskettavat tämän kirjoitukseni lukeneita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti