Kun ylipäätään halutaan kääntää audiovisuaalinen tuotanto muuten kuin tekstittämällä, täytyisi koko prosessi ajatella suurena investointina, jotta lopputulos olisi edes tyydyttävä. Liian halvalla tehtyjä raiskauksia on Suomessakin nähty, kun joku pieni amatööriryhmä on päättänyt dubata jotain kertakäyttökamaa lasten viihteeksi VHS:lle tms.
Dubbauksen laatu
Ns. virallistenkin dubbausten laatu vaihtelee purkkituotannosta ammattimaiseen editointiin. Huonoimmasta ääripäästä tunnetuimpia lienee Golden Voice Oy:n käännös Hopeanuoli-animelle, jossa suunliikkeet ovat täysin repliikeistä irrallaan, näyttely surkeaa, näyttelijäryhmä kapea ja miksaus jotain ihan muuta kuin mitä pehmeäksi jätetyssä, alkuperäisessä äänilmaailmassa on tavoiteltu.
Täysin päinvastaisena otettakoon DreamWorksin "Egyptin prinssi," jossa hahmot melkein jopa näyttävät puhuvan suomea! Näyttely on aivan ensiluokkaista, eikä hahmon tilanteen ja ääniroolin välillä näy pienintäkään epäsuhtaa.
Ammattimainen dubbaus on monialaista työtä
Kunnollisessa dubbauksessa on aina huomioitu tasapuolisesti riittävä näyttelijäkokoonpano, käännettävän kielen tuntemus, äänen ja hahmon yhteensopivuus, huulisynkronia, sekä repliikkien sulautuminen osaksi tarinan tapahtumia. Parhaimmissakin dubbauksissa jälkimmäinen usein tökkii, laulukohtausten osalta, jotka usein miksataan sanojen selvyyden ehdoilla sen sijaan, että laulajan ääni olisi enemmän osa musiikkia.
Haasteena kielten erilaisuus
Huulisynkronia asettaa tiettyjä rajoja käännökselle, joka saattaisi muuten olla hyvinkin kuvaava. Usein repliikkiä täytyykin muokata niin, että se soveltuisi parhaiten hahmon elehdintään menettämättä kuitenkaan liiaksi alkuperäistä merkitystään. Näyttelijän on tietenkin voitava eläytyä, minkä vuoksi varsinainen huulisynkronointi yleensä jätetään osaavan editoijan vastuulle.
Kohtauksissa, joissa hahmo on kokonaan tai osan repliikin ajasta kuva-alan ulkopuolella, voidaan vapaammin turvautua parhaan käännöksen antiin. Eri maiden dubbausversioihin vaikuttavat sittemmin kohdekieli, dubbausta hoitavan työryhmän osaaminen sekä koko projektin budjetointi.
Dubbauksen häiritsevyys riippuu materiaalista
Minusta kaikkein imelintä on dubata ihmisnäyttelijöitä, vaikka näin tehdään Suomessakin muutamissa lastenelokuvissa. Piirrosmaailmassa dubbaamisen häiritsevyys on kuitenkin kiinni siitä, onko hahmo animoitu selvästi tiettyyn kieleen, vai onko kyseessä japanilainen anime, joissa suun liikkeet ovat usein neutraalia edestakaisin -animaatiota.
Näin mm. tarkimmistakin dubbauksista näkee esim. suomen ja englannin kielten ääntämykselliset erot, kun verrataan vaikka Disney-leffan suomenkielistä tuotosta alkuperäisversioon. Huipputaitokaan ei peitä sitä jälkeä, jonka dubbaaminen väistämättä jättää kokonaisuuteen.
Aiemmin mainitsemani esimerkin mukaan japanilaiset animoivat puheen varsin kielineutraalisti, eikä alkuperäisversioissakaan dialogin ajoitus ole aina niin millintarkkaa. Dubbaamisen kannalta tämän luulisi olevan helpompi tilanne kuin amerikkalaistuotannon kääntäminen, mutta silti Hopenuolenkin dubbaus ryssittiin tökeröllä tavalla. Ilmeisesti Golden Voice Oy:n ääliöt eivät tienneet mitään sanasta huulisynkronia.
"Ilmeisesti Golden Voice Oy:n ääliöt eivät tienneet mitään sanasta huulisynkronia." Heh, kovia sanoja. Huulisynkkaus on kadonnut eteenkin blurayn tultua, koska videonauhaa ei voida enää editoida kutakin kieltä vastaavaksi. Siinä mielessä tiettyä epäsynkronointia pitää sietää. 90-luvulla huulisynkkausta harrasti aika harva studio, osa jopa Disneyn dubbauksista eivät siitä välittäneet. Hopeanuolen dubbausta voi pitää jopa mestarillisena kieli keskellä kämmentä -tekeleenä, jossa sinnepäin tekemisestä tehdään viimeisen päälle huoliteltua taidetta! Harvinaisen onnisutunut paketti siinä mielessä, miten jonkin voi tehdä huvittavan pieleen, kulttikamaa vähintään. Dubbaus on aika nuori ilmiö Suomessa, siinä mielessä GV ja samaan sarjaan kulunut edesmennyt Pauli Virta olivat tässä suorastaan pioneereja. Oikeastaan vasta Disneyn uusien dubbausmääräysten tultua Suomessa syntyi ammatillinen dubbauskulttuuri ja laaduntarkkailu. Sitä ennen se oli enemmän tai vähemmän harrastelija (amatööri) touhua. GV:n tuotantoon kannattaa tutustua laajemmin, samaa sekoilua löytyy nauhakaupalla, hieman ehkä paremminkin tehtynä, mutta tunnelma on onnistuttu säilyttämään. Itse suorastaan rakastan GV:n tuottamia dubbauksia, juuri niiden epätäydellisyyden takia. Liian kliininen toteutus ei sitä paitsi olisi varmaan enään moisessa kulttimaineessa!
VastaaPoista